Vastuullisuustyön ulkoistaminen: mitä huomioida?
EU:n vastuullisuusdirektiivit vyöryvät yritysmaailmaan tsunamin lailla. Lisääntyvä sääntely tarkoittaa vastuullisuustyön lisääntymistä niin suurissa kuin pienemmissäkin yrityksissä, ja tämä vaatii yrityksiltä resursseja. Kun suunnitellaan yritysvastuuseen panostamista, kysymys työn resursoinnista nousee usein esiin. Kannattaako tehtävään palkata työntekijä vai voisiko tarvittavan työpanoksen hankkia muulla tavoin?
Ulkoistettu, eli interim-vastuullisuusasiantuntija, on usein kustannustehokkaampi ja joustavampi vaihtoehto kuin uuden työntekijän rekrytointi. Lisäksi ulkoistettu vastuullisuusasiantuntija tuo erityisosaamista ja uutta puhtia vastuullisuustyöhön. Mutta mitä vastuullisuustyön ulkoistaminen käytännössä tarkoittaa?
Strategista osaamista ja freesiä näkemystä
Vastuullisuuskenttä muuttuu hurjaa vauhtia. Se mikä oli sallittua ja jopa tavoiteltavaa vielä pari vuotta sitten, saattaa olla muuttunut viherpesuksi. Moni yritys miettii tällä hetkellä kuumeisesti, kuinka päästä pysyä kärryillä kasvavien vastuullisuusvaatimusten kanssa.
Interim-asiantuntijat tuovat mukanaan laajan osaamisen ja kokemuksen erilaisista organisaatioista. Kokenut asiantuntija hahmottaa helposti olennaisimmat vastuullisuusriskit ja -mahdollisuudet, joihin yrityksen kannattaa keskityttyä. Följyssä tulee tukku tuoreita ideoita ja konkreettisia ratkaisuja esimerkiksi kiertotaloustoimien kehittämiseen.
ulkoistettu vastuullisuusasiantuntija voi tehdä töitä:
Yrityksen sisällä osana vastuullisuustiimiä.
Yhteistyössä eri tiimien ja osastojen, kuten hankinnan, tuotekehityksen ja viestinnän kanssa.
Asiakkaan tarpeiden mukaan; oli sitten kyse tunneista, päivistä tai kuukausista.
Konkreettisissa vastuullisuusprojekteissa, kuten vastuullisuusstrategian fasilitoinnissa, raportoinnissa tai viestinnän kehittämisessä.
Jalkauttaen vastuullisuusstrategiaa liiketoimintojen arkeen ja muuttaen sen konkreettisiksi käytännöiksi.
Ympäristöhaittojen minimointi ja vastuullisuusmahdollisuuksien maksimointi edellyttää suunnitelmallisuutta, näkemystä ja sitoutumista. Ulkoistetulla vastuullisuuspäälliköllä on objektiivinen, ulkopuolinen näkemys, joka auttaa yritystäsi näkemään haasteet uudessa valossa ja tunnistamaan mahdollisuuksia. Erityisesti, kun tarvitaan nopeaa reagointia, tai esimerkiksi vastuullisuusraportoinnin erityisosaamista, on interim-vastuullisuusasiantuntija näppärä ratkaisu.
Entä kustannukset?
Vastuullisuustyö vaatii resursseja, ja vuonna 2026 jo yli tuhat suomalaista yritystä on velvoitettu raportoimaan kestävyystyöstään CSRD-asetuksen mukaisesti. Monille yrityksille täysipäiväisen vastuullisuusresurssin palkkaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, eikä edes tarpeellista. Ulkoistettu vastuullisuusasiantuntijan asiantuntemusta voidaan hyödyntää juuri niissä projekteissa, missä sitä eniten tarvitaan.
Ulkoistettu vastuullisuusasiantuntija tuo mukanaan ajanmukaisen osaamisen, mutta maksat vain käytetystä ajasta. Usein tämä on kustannustehokkaampaa kuin rekrytointi. Kannattaa myös määritellä budjetti etukäteen, sopia laskutusehdoista ja asettaa selkeät tavoitteet projektille sekä mittarit asiantuntijan työpanoksen arvioimiseksi.
Ken on heistä kestävyyskaunein - kuinka valitset kumppanin?
Ulkoistettu vastuullisuusasiantuntija on kätevä ratkaisu lisäresurssien ja erityisosaamisen hankintaan. Kumppanivalinta kannattaa tehdä huolellisesti, sillä hyvin valittu asiantuntija auttaa yritystäsi saavuttamaan vastuullisuustavoitteet ja vastaamaan sidosryhmien vaatimuksiin. Varmista myös, että valittu asiantuntija on kokenut juuri yrityksesi toimialalla. Parhaassa tapauksessa yhteistyöstä syntyy pitkäkestoista kumppanuutta, josta molemmat osapuolet hyötyvät.
Hovi Creativella on viiden vuoden kokemus suomalaisten pk-yritysten vastuullisuustyön kehittämisessä. Erityisen kokeneita olemme tekstiili- ja muotialalla sekä muun valmistavan teollisuuden parissa. Tutustu palveluihimme tai pyydä tarjous räätälöidystä palvelusta yrityksellesi.
Kuvat: Shubham Dhage, Unsplash