Oulun Energia
Vastuullisuuden tiekartta ja vastuullisuusraportti
Oulun Energia tuottaa pohjoista voimaa: energiaa, lämpö-, sähkö- sekä verkkopalveluja. Oulun Energia halusi kirkastaa vastuullisuustyönsä ja -viestintänsä fokusta ja valitsi Hovi Creativen, Communikén, Enne Consultingin muodostaman asiantuntijatiimin kehityskumppanikseen.
vastuullisuusstrategiaProsessi
Aluksi selvitimme sidosryhmien odotuksia Oulun Energian vastuullisuustyöstä olennaisuusanalyysillä. Tämän jälkeen autoimme Oulun Energiaa tekemään vastuullisuustyölle visiota tukevat tavoitteet ja aikataulun. Prosessin aikana osallistimme avainhenkilöt vastuullisuuden tiekartan luomiseen sekä vastuullisuustavoitteiden asetantaan tuleville vuosille. Vastuullisuusviestintää varten kokosimme yhteen teemoja ja sisältöjä, jotka auttavat vastuullisuusviestinnän systemaattisuuden kehittämisessä.
vastuullisuusraportti 2021
Yhteistyömme jatkui vastuullisuusraportin suunnittelun ja tuottamisen merkeissä. Tuotimme yhteistyössä Communikén ja Enne Consultingin kanssa Oulun Energia -konsernin ensimmäisen vastuullisuusraportin. Hovi Creativen vastuulla oli luoda raikas ulkoasu.
Pyrimme ennen kaikkea selkeään kokonaisuuteen, josta saa jo silmäilemällä kokonaiskuvan Oulun Energian tekemästä vastuullisuustyöstä ja sen vaikutuksista. Vaikutusten ja tunnuslukujen lisäksi raportissa myös kuvataan vastuullisuustyön johtamista sekä analysoidaan saavutuksia, haasteita ja tulevaisuuden tavoitteita. Oulun Energian ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistiin maaliskuussa 2022.
Kuvat: Oulun Energia